Tänään nimipäiväänsä viettävät Aslak Huomenna: Matias, Matti

Kairon levottomuudet eivät lupaa hyvää Egyptin taloudelle.

Artikkelin indeksi
Kairon levottomuudet eivät lupaa hyvää Egyptin taloudelle.
Matkailu väheni lähes 50 %
Faarao-uutisia luvassa tiheästi?
Kaikki sivut

Kairon levottomuudet eivät lupaa hyvää Egyptin taloudelle. Tuhat loukkaantunutta mielenosoittajaa on Egyptille vielä kovempi isku kuin epäily sarviapilansiementen roolista ehec-epidemiassa. Negatiivista julkisuutta ei riitä paikkaamaan uutinen Sakkarassa avatuista uusista faaraohaudoista.

 


Kesäkuun lopussa 28. ja 29. päivänä Kairossa koettiin pahimmat levottomuudet sitten tammi-helmikuun vaihteen. Poliisi käytti kovia otteita mielenosoittajiin ja terveysministeriön virallisen ilmoituksen mukaan yli tuhat mielenosoittajaa loukkaantui. Määrä on suuri eli kuudesosa 18-päiväisen kansannousun noin 6000 loukkaantuneesta.

 

Heikentynyt turvallisuustilanne on ollut egyptiläisten huolenaiheena koko kevään. Toukokuun alussa Kairon Imbaban kirkkopalon yhteydessä levottomuudet uhkasivat levitä ja tilanne riistäytyä käsistä. Tapahtuman jälkeen oli kuitenkin rauhallista lähes kahden kuukauden ajan.

Kesäkuun puolivälissä lakkautettu aamuöinen ulkonaliikkumiskielto antoi toiveita tilanteen palautumisesta lähes normaaliksi. Tahrir-aukion ja sen tuntuman kesäkuun lopun levottomuuksien alkusyistä on ristiriitaisia tietoja. Mielenosoittajat olivat koolla kunnioittaakseen kansannousun marttyyreja ja toisaalta vaatiakseen Egyptin johtoa lunastamaan lupauksensa kansannousun uhreille ja heidän perheilleen maksettavista korvauksista, joita on odotettu viisi kuukautta. Mielenosoittajat heittelivät poliiseja kivillä, ja poliisi käytti mielenosoituksen hajottamiseen ainakin kyynelkaasua. Valtaosa loukkaantuneista kärsi juuri kyynelkaasun aiheuttamista vammoista.

Korvauksia luvassa

Egyptiä johtava armeijan sotilasneuvosto kiirehti heti Tahrir-aukion levottomuuksin jälkeen julkaisemaan Facebook-seinällään tiedotteen avustusrahaston perustamisesta. Rahastosta on tarkoitus jakaa taloudellista apua kansannousun uhreille ja heidän perheilleen. Sotilasneuvosto aikoo myös koota kattavan listan kansannousussa kuolleista. Rahastosta jaetaan tukea kaikkien kansannousussa loukkaantuneiden lääketieteelliseen hoitoon ja perheille on luvattu korvaukset hoitokustannuksista myös takautuvasti.

Armeijan sotilasneuvoston toimille riittää kritisoijia.

”Viiden kuukauden aikana yhdellekään loukkaantuneelle ei ole maksettu yhtään korvausta ja julkiset sairaalat eivät ole kyenneet hoitamaan kansannousussa loukkaantuneita”, sanoo ”Tammikuun 25. päivän sankarit” -yhdistyksen puheenjohtaja Mohammed Sharaf.

Sharaf toivoo sotilasneuvoston pian lunastavan lupauksensa, johon kuuluu myös lupaus tarjota työpaikkoja kansannousussa loukkaantuneille sekä tukea uhreja, joiden loukkaantuminen johti vammautumiseen.

 



 

Tietoja kirjoittajasta Päivi Arvonen

kuva Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan han on uskontotieteilijä, erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö sekä ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset. Arvonen toimii myös Kairon ulkomaisten toimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Näytä lisää kirjoittajan artikkeleita >

BLOGISTA