| Artikkelin indeksi |
|---|
| Kaksi maailmaa |
| Hymynaamio... |
| Tasavahvat ja taitavat |
| Kaikki sivut |
Helsingin kaupunginteatterin Kaksi maailmaa -näytelmä on raju kuvaus tiukan uskonnollisen yhteisön elämästä sekä yhteisön ja maailman välisestä ristiriidasta, joka sairastuttaa mielen tai jopa tappaa.
Kaksi maailmaa pitää katsojan jännityksessä koko kolmetuntisen näytelmän ajan. Näytelmän keskeisin teema on nuoren Sara Laakson kasvu ja kapina. Sara rakastuu uskonnollisen yhteisönsä ulkopuoliseen Tuukkaan, mitä hänen perheensä ja yhteisönsä ei voi hyväksyä. Sara pyristelee vapauteen – henkensä ja terveytensä uhalla, mutta kaikki eivät ole yhtä vahvoja.
Näytelmän uskonnollinen yhteisö muistuttaa monilta elementeiltään Jehovan todistajien elämää, mutta käsikirjoitus, laulut sekä lavastus- ja ohjausratkaisut sotkevat taidokkaasti näytelmän uskonnolliseen yhteisöön piirteitä monista tiivistä yhteisöllisyyttä ja ulkomaailmasta eristäytyneisyyttä vaativista ja vaalivista uskonnollisista yhteisöistä. Näytelmän yhteisön elämää leimaa tiukkojen ja ehdottomien sääntöjen lisäksi vahva henkinen väkivalta, joka saa odottamaan koko ajan jotain vielä pahempaa, mutta insestiä tai muuta seksuaalista väkivaltaa ei ole näytelmän uskonyhteisöön nivottu.
