Helsingin kaupunginteatterin syyskauden avasi Wicked-musikaali, jonka vihreäihoinen päätähti on tullut ainakin helsinkiläisille tutuksi jo viime keväänä alkaneesta näyttävästä mainonnasta.

Musikaalin lavasteet ja efektit alkavat olla jo tasoa, jonka voi ylittää vain antamalla katsojille 3D-lasit ja lisäämällä kokonaisuuteen tuoksuja ja muita ei näköön ja kuuloon perustuvia tunneärsykkeitä.

Wicked-musikaalissa lauletaan upeasti ja tanssitaan näyttävästi. Maija Poppasen kohutusta lennosta katsomon ylitse on vasta vuosi aikaa ja nyt lentävät päänäyttelijöiden lisäksi myös apinat. Wickedin toteutuksessa on hyödynnetty teatteritekniikkaa melko maksimaalisesti; tehokeinoina käytetään näyttävästi niin tulta kuin savuakin. Erityisen vaikuttava on savun ja valon avulla näyttämölle heijastettu lammen tai järven pinta, johon päähenkilö hukuttautuu. Myös tanssi kirkkaiden ilmakuplien sisällä jää varmasti katsojien mieleen.


Lavalla kaikki on niin mahtipontista, että itse tarina ja upea laulu uhkaavat hukkua lavastuksen ilotulitukseen. Esitystä katsoessani huomasin pohtivani, koska teatterissa otetaan käyttöön 4D-elokuvateatterin keinoja, jossa kolmiulotteisuuden lisäksi myös penkit tärisevät, vesipisarat roiskuvat katsojien päälle ja katsoja voidaan ympäröidä myös oikeilla tuoksuilla.

Wickedin päähenkilöparin laulu ja näyttämätyöskentely kantavat kuitenkin kaiken mahtailun yli. Wicked on helposti katsottavaa vauhdikasta viihdettä, joka istuu sulavasti nykyajan hektiseen elämys- ja viriketulvaan. Katsomosta poistuu varmasti vaikuttuneita ja upeasta esityksestä vakuuttuneita katsojia, mutta jättääkö viriketulva tilaa itse tarinalle?