Tänään nimipäiväänsä viettävät Rikhard, Riku Huomenna: Laina

Vahasta veistokseksi

Vahakynttilät ovat tuttuja, vahakabinettien näköispatsaat ovat monen  museon vetonauloja. Vaha on myös ikiaikainen materiaali taiteessa sekä kirkollisissa ja uskonnollisissa veistoksissa.

vaha_isoalkuun.jpg



Kun monsuunisateet kastelevat Thaimaan maaperän, silloin alkaa buddhalaisten paasto. Munkit vetäytyvät luostareihinsa mietiskelemään, mutta aika on sovelias myös maallikoille henkiseen uudistumiseen.

Kun Ubon Ratchathanin maakunta valmistautuu paastoon, munkit aloittavat paastokynttilöiden veistämisen. Näihin pieniin taideteoksiin vuodatetaan sydän ja sielu ja ne edustavatkin buddhalaisen taiteen perustaa. Jo tuhansia vuosia näitä veistoksia on annettu lahjaksi Buddhalle, mutta myös maallikoille - vanhemmille, isovanhemmille, tärkeille vieraille.

Ubon Ratchathanin maakunta järjestää vuosittain kynttiläveistosfestivaalin, joka on säilyttänyt tämän ainutlaatuisen taidemuodon nykypäiviin asti.

Kullankeltainen materiaali

vaha_iso2.jpg

Mehiläisvaha on kullankeltainen, kauniisti muotoutuva materiaali, jota on käytetty keskiajalta lähtien muun muassa kirkollisissa veistoksissa ja reliefeissä.

Mehiläisvahaa käytettiin myös keskiaikaisissa veistoksissa muottina. Kun valu oli tehty, se pantiin takan tai avotulen eteen, jossa tulen lämpö sulatti muottivahan alla oleviin astioihin uudelleen käyttöä varten.

Tästä pehmeästä, helposti muotoiltavasta materiaalista veistettiin Monchiquessa, Portugalin Algarvessa veistoksia näyttelyyn pääsiäisen ajaksi. Lämpimän keltainen vaha välkehtii kuin kulta auringossa. Kun koskettaa vahakimpaleen pintaa, on helppo ymmärtää sen viehätys veistoksien materiaalina. Se taipuu helposti moneksi, vaha_keski.jpg
mutta on samalla kiinteä ja kestävä.

Näyttelyvastaavana toimi portugalilainen Arlindo Arez, joka on kuvanveistäjä ja taidemaalari, joka käyttää materiaalinaan vahan lisäksi muun muassa pronssia ja kiveä.

Arez kutsuttiin vuonna 2009 osallistumaan Thaimaaseen Ubon Ratchathanin kansainväliseen  vahaveistosnäyttelyyn, joka kunnioitti hallitsijan 80-vuotispäivää. Arez kertoo, että kuningas on itsekin taiteilija ja veistää vahasta lahjoja tärkeille vierailleen ja ystävilleen.

Monchiquen pormestari kutsui Arezin ja neljä muuta taiteilijaa kaupunkiin tekemään pääsiäisveistosnäyttelyn. Filomela Almeida, Genti Tavanxhiu, Miguel Isla, Paulo Quaresma ja Arez veistivät kaupungin keskustaan pystytetyssä teltassa uteliaiden katseiden ristitulessa.

Näyttelyn päätyttyä veistokset siirretään paikallisiin kirkkoihin kaikkien nähtäväksi.

Teksti ja kuvat Ulla Maria Hoikkala


vaha_iso.jpg

 

Tietoja kirjoittajasta Ulla M. Hoikkala

kuva Ulla Maria Hoikkala on toiminut viestintäalan yrittänä vuodesta 1995. Laaja kansainvälinen kokemus - asunut mm. Yhdysvalloissa useita vuosia. Saanut Yhdysvalloissa Patricia M. Cavin Memorial Award for Excellence in Journalism -tunnustuspalkinnon.

Näytä lisää kirjoittajan artikkeleita >

BLOGISTA