| Artikkelin indeksi |
|---|
| Olé - Kouvolasta kajahtaa |
| Kokematon kokki |
| Hyvän ruuan ystäville |
| Kaikki sivut |
Sivu 1 / 3

Käykö matka Kouvolaan? Jos haluat viettää illan ystävien kanssa herkullisten ja monipuolisten tapaksien äärellä viinistä ja ilmapiiristä nauttien, Ravintola Olé on juuri oikea osoite.
Vuodesta 1982 toiminut Restaurante Olé on tarjonnut kouvolalaisille legendaarisia parillalla valmistettuja annoksia. Ravintolan perustaja Djamal Guedra teki annoksia pieteetillä ja sydämellä. Vuonna 2006 Guedra myi ravintolan toivoen kuitenkin, että sama konsepti jatkuisi.

Hyvästä yrityksestä huolimatta ruuan laatu ei yltänyt lähellekään Guedran tasoa ja kolmen vuoden jälkeen ravintola sulki ovensa joulukuussa 2009.
Puolen vuoden tauon jälkeen ravintola avasi jälleen ovensa toukokuussa 2010, kun Susanna Kurvinen osti ravintolan yhdessä puolisonsa ja yhtiökumppaninsa Juha Kurvisen kanssa.
Susanna Kurvinen muistelee:
– Kävimme joulukuussa 2009 Olé'ssa syömässä ystävien kutsumana ja taisimme olla viimeiset asiakkaat. Kun teimme ostopäätöksen huhtikuussa 2010, ensimmäisenä työnä pesin omat joulukuiset astiamme.
Ostopäätös ei tapahtunut yhdessä yössä. Kun Kurvinen kulki pääsiäisen tienoilla Olén ohitse, hän suri suljettua ovea ja ajatteli haikeudella Guedran aikaisia annoksia. Mieleen hiipi myös ajatus, josko paikalle laittaisikin oman ravintolan.
Suomen "Gordon Ramsey"
Kurvinen tapasi Djamalin kaupassa ja kysyi, tulisiko hän auttamaan jos hän ostaa Olén. Djamal sanoi kosinnalle kyllä ja loppu onkin historiaa.
Alkuperäinen ruokalista kaivettiin naftaliinista ja Djamal Guedra on opettanut ja valvonut toukokuusta 2010 nuoria kokkeja valmistamaan ruuat pieteetillä ja sydämellä. Ravintola Olén tapaan, perinteitä ja tuoreita raaka-aineita kunnioittaen.
Guedra ansainneekin tittelikseen Suomen Gordon Ramsey, sen verran tiukkaan hän valvoo ruokien valmistusta.
