| Artikkelin indeksi |
|---|
| Tonnikalaa lentokentällä |
| Suolaisen maukasta |
| Kaikki sivut |
Kun lentokentällä joutuu viettämään tunteja odottaen, mitä ajankuluksi. Lissabonin kentällä tarjonta ei ole kovinkaan runsasta.

Joululomani Portugalissa alkoi viiden tunnin odotuksella lentokentällä. Oma Finnairin lentoni Helsingistä Lissaboniin oli etuajassa, mutta seurueeni lento Tukholmasta vastaavasti lähes viisi tuntia myöhässä. Siis luppoaikaa oli tiedossa runsaanpuoleisesti. Mitähän tekisin?
Ensimmäiset puolitoista tuntia vierähtivät nopeasti. Seurustelin koneessa olleiden mukavien vierustovereideni Leenan ja Arin kanssa. He olivat menossa Algarveen golffaamaan, mutta bägi antoi odottaa itseään.
Mutta tulihan se sieltä aikanaan. Ja minun odotukseni jatkui.
Tauko ja La Pausa

Ruokailu on aina hyvä tapa kuluttaa aikaa. Lauantaina iltayhdeksältä joulun alla ei ehkä ole paras mahdollinen aika etsiä ruokapaikkaa edes kansainväliseltä lentokentältä. Varsinkin kun mukana on kärryllinen matkatavaraa.
Tuloaulan kolmannessa kerroksessa (onneksi oli hissi) sijatseva La Pausa -ravintola oli ainoa "säällinen" paikka. Muut olivat enemmän tai vähemmän pikaruokaloita.
Sisustus oli puna-musta-valkoinen ja varsin mukavanoloinen. Tarjoilija tuntui aluksi kiusaantuneelta, kun tuli asiakas. Sinänsä hän oli ystävällinen ja työnsi jopa kärryni pöytäni viereen. Ja toi jääkylmän oluen heti alkuun janon sammuttajaksi ruokalistan kera.
Ravintolasta aukesi mukava näkymä tuloaulaan, jossa ihmisiä hyöri harvakseltaan edestakaisin. Valtavat jouluvaloasetelmat roikkuivat katosta välkkyen ja kilisten. Perinteinen joulukuusi jouluasetelmineen oli kuvausten taustana ja joululaulut soivat. Kuinkas muuten.
