| Artikkelin indeksi |
|---|
| Luonnonnähtävyyksiä Espanjassa |
| Rikas eläimistö |
| Kaikki sivut |

Jos mielikuva Espanjasta liittyy vain hiekkarantoihin, ravintoloihin tai vaikkapa härkätaisteluihin, niin se on lievästi sanoen puutteellinen. Täydennystä pitää hakea ainakin rikkaasta kulttuurista, monipuolisista harrastusmahdollisuuksista ja luonnon moninaisuudesta.
Esittelen yhden erikoisen luontokohteen, joka sijaitsee vajaan sadan kilometrin päässä Malagasta pohjoiseen, Antequeran kaupungin etelä puolella. Alueen nimi on El Torcal. Se on virallisesti avattu luontopuistona lokakuussa 1978.
Tämän alueen geologista historiaa on pystytty kartoittamaan ainakin 200 miljoonan vuoden ajalta. Silloin alkoi nykyisen luonnon muodostelman syntyminen. Vielä 100 miljoonaa vuotta sitten koko alue oli veden alla, mutta sen jälkeen meren pohja alkoi geologisesti ajatellen nopeasti nousta maan kuoressa tapahtuvien muutosten seurauksena. Maan arvioidaan nykyhetkeen mennessä nousseen noin 1300 metriä. Koska kyseessä on laaja kalkkikiviesiintymä, on veden ja tuulen aiheuttama eroosio muovannut maisemaa hyvin erikoisella tavalla.
Mielikuvitusmaisemaa kuusta

Pinta-alaa tällä kalkkikiviesiintymällä on 17 km2. Epätodellisen näköiset maisemat voisivat mielikuvituksella olla vaikka kuun pinnalta. Tiettyä tunnelmaa lisäävät matalalla lentävät hanhikorppikotkat, joiden siipien kärkiväli lähentelee jopa kolmea metriä. Alueella on merkitty kolme kävelyreittiä, jotka ovat hyvin vaikeakulkuisia. Pisimpään 4,5 kilometrin lenkkiin pitää varata aikaa noin 3 tuntia. Reitit on kyllä maastoon merkitty, mutta eteneminen tapahtuu pääasiassa kivien välistä pujottelemalla ja on näin ollen hyvin hidasta ja vaivalloista.
