| Artikkelin indeksi |
|---|
| Arkkitehtuurin jalokiviä Espanjassa |
| Virkistystä joen uomassa |
| Kaikki sivut |

Suomessa on viimeaikoina herättänyt keskustelua tunnetun kansainvälisen museon tuominen Helsinkiin jonkinlaiseksi turismin vetonaulaksi. Kyseessä on Guggenheim säätiön ja Helsingin kaupungin välisistä neuvotteluista.
Ei ole maailmalla kovinkaan harvinaista, että erikoisella arkkitehtuurilla pyritään luomaan mielikuvia modernista yhteiskunnasta, ja samalla houkutellaan turisteja näitä luomuksia ihailemaan. Mm. Espanjan Bilbaossa on maailmankuulun arkkitehti Frank Gehryn suunnittelema Guggenheim museo. Olen aikaisemmin esitellyt mm. hänen suunnittelemaansa Riojan Marques de Riscal viinitilan päärakennus/hotellia, jossa esimerkiksi kaartelevista ja värikkäästi auringon valoa heijastelevista titaanilevyistä valmistettu kattorakenne on yhtenä erikoisuutena.
Maaliskuisen Valencia-matkan yhteydessä oli tilaisuus tutustua espanjalaisen arkkitehti Santiago Calatravan töihin. Kun ennen Valencian läpi virtaavalle, voimakkasti tulvivalle Turia-joelle rakennettiin uusi uoma, luotiin samalla noin 7 kilometriä pitkä puisto. Tämän puiston osaa Calatrava on hyödyntänyt suunnittelemalla mittavan Taide- ja tiedekeskuksen.
