Kuolleiden kaupungin kirpputorialue on likaisuudestaan ja ihmispaljoudestaan huolimatta yksi lempipaikoistani Kairossa. Alueella kohtaa vähän, usein ei lainkaan, seksuaalista sanallista häirintää, mikä muualla Kairossa julkisilla paikoilla yleistyy koko ajan.
Vierailin kirpputorilla ensimmäisen kerran kuusi vuotta sitten. Oppaanani oli suomalainen kirpputoriveteraani, joka oli kolunnut Kuolleiden kaupungin kirpputorin kujia yli kolme vuosikymmentä.
Surullisena olen havainnoinut vanhan tavaran vähenemistä vuosi vuodelta. Ehkä vanhempi tavara yksinkertaisesti alkaa loppua ja 1800 - 1900-lukujen eurooppalaisrouvien jäämistöt on korjattu parempaan talteen.
Kirpputorin tavaroissa kiehtoo jokaisen tavaran taustalla oleva tarina, jota voi vain aavistella ja arvailla. Tuhannen ja yhden yön taikalamppua en ole Kuolleiden kaupungin kirpputorilta vielä löytänyt, mutta monia muita aarteita on kerääntynyt Kairon kotiini.
Yksi rakkaimmista löydöistä on Aleksanteri Suurta esittävä kipsipää, jonka hinnasta en edes tinkinyt vaan maksoin pyydetyn noin kahden euron lisäksi vielä hieman ylimääräistäkin. Aarteideni aateliin kuuluu myös vanha shamaaninaamio ja messinkivartinen käsipeili, jonka taustaa koristaa maisemamaalaus.
Kirpputorivisiiteillä olen huomannut, että myös minussa asuu pieni keräilijä. Metallisten ja puisten savukerasioiden kokoelmastani saisi jo pienen näyttelyn. Korurasioita on kertynyt ainakin tusina, mutta niiden arkinen käyttöarvo on onneksi savukerasioita korkeampi.
Liikun perjantaimarkkinoilla vain vanhan tavaran alueilla ja vierailuni kokokohta on tapaaminen vanhaa tavaraa myyvän herra Kamelin kanssa. Muistikuva vanhuksen sameisiin silmiin syttyvästä loisteesta kohdatessamme kantaa pitkälle arjen haasteiden keskelle.
Herra Kamelin naapurissa pitää kauppaa Ommu Mohammed, eli Muhammedin äiti. Poikia rouvalla on useita ja nuorin kaupassa perjantaisin auttava poika on vasta kymmenvuotias. Ommu Mohammedin valikoimista kotiini on kulkeutunut myös kaunis puukaiverruksin koristeltu lipasto.
Kuolleiden kaupungin kirpputorin perjantaimarkkinat ovat tuoneet elämääni viihdykettä muutoinkin kuin perjantaisin. Egyptiläisen yläluokan jäsenen tiedustellessani Kairon lempipaikoistani tai harrastuksistani, mainitsen yleensä aina ilkikurisesti perjantaimarkkinat.
Kaava keskusteluissa on yleensä aina sama. Ensin keskustelukumppani teeskentelee, ettei ymmärtänyt, mitä sanon, jolloin varmuudeksi kerron paikan nimen myös arabiaksi ja selitän aluetta muutamalla paikanmääreellä. Tämän jälkeen seuraa kiusaantunut hiljaisuus, ja keskustelukumppani vaihtaa yleensä puheenaihetta pikimmiten.
Ennakkoluulottomimmat saattavat tiedustella, miksi ihmeessä menen sellaiselle alueelle. Vastaukseni tuttavastani herra Kamelista saa aikaan entistä syvemmän ja kiusaantuneemman hiljaisuuden. Yleensä en myöskään malta olla mainitsematta, että perjantaimarkkinoilla saan osakseni paljon vähemmän häirintää kuin keskustan kaduilla. Olen päätellyt tämän johtuvan siitä, että alueen myyjät ja asiakkaat kunnioittavat ulkomaalaista, joka rohkenee tehdä ostoksiaan alueella, jota varakkaat ja keskiluokkaisetkin kairolaiset yleensä syvästi halveksivat.
Päivi Arvonen
