Fyysinen väsymys ja sairaus ovat helppoja ymmärtää ja hyväksyä. Mutta kun mieli väsyy, mistä löytyy ymmärrystä ja apua?

Omaishoitajuus on sekä henkisesti että fyysisesti raskasta työtä. Kokopäiväisesti. Joku päivä saattaa olla parempi kuin toinen, mutta tasapainoa on vaikea löytää. Alakulo ja ahdistuneisuus ovat läsnä, kun mieltä painaa huoli läheisestä ja omasta jaksamisesta.

Mielen tasapaino ei ole itsestäänselvyys. Masennusta ja synkkämielisyyttä tituleerataan joissakin piireissä suomalaisten "kansantaudeiksi". 

Normaaliin elämään kuuluvat mielialojen vaihtelut, joskus ääripäästä toiseen. Omaishoitajalla nämä ääripäät saattavat lähentyä toisiaan vaarallisen nopeasti. Kuluttava henkinen paine ja fyysinen rasitus eivät ole omiaan tasapainottamaan olotilaa.

Fyysiset sairaudet ja vajavaisuudet hyväksytään osana "normaaliutta" ilman leimaa otsassa.  Mutta kun mieli väsyy, ymmärrys iskeytyy seinään. Otsaan syttyy valotaulu "mieli järkkynyt - henkisesti sairas".

Tämä leimautuminen ja kanssaihmisten kielteiset asenteet luovat lisää paineita omaishoitajan jo muutenkin raskaaseen arkeen.

Viranomaisten pyörityksessä

Suuri osa omaishoitajan aikaa kuluu viranomaisten pyörityksessä. Lain tulkinta on aina riippuvainen ihmisistä, jotka lakeja tulkitsevat. Jo muutenkin raskaan työn lisäksi tämä saattaa olla juuri se neula, joka katkaisee kamelin selän.

Viimeisen vuoden aika on tullut julki järkyttäviä tapauksia vanhusten kohtelusta palveluasunnoissa ja vanhainkodeissa. Tämä keskustelu epäinhimillisestä ja kovakouraisesta kohtelusta ei liene ihan tuulesta temmattua. Lääkkeillä aikaansaatu hiljaisuus ei saa olla tavoiteltu säästökohde. Mustelmille puristettu käsivarsi ei saa olla ainoa osoitus kosketuksesta.


Liian moni omaishoitaja joutuu kuitenkin todistamaan juuri näitä oman läheisensä kohdalla.

Eräs äitinsä asioita hoitanut espoolainen nainen valitti, että hänen energiansa kului suureksi osaksi kotihoidon kanssa taisteluun ja osastonhoitajan sanelupolitiikkaan. Jos mielipiteet erosivat, luuri tuli korvalle. Äidin mustelmat selittyivät sillä, että äiti on mahdoton, ilkeä ja valehtelee. Mustelmat olivat siis itse aiheutettuja.

Vaikka nainen ei varsinaisesti kokopäiväistä omaishoitajuutta tehnytkään – äiti asui kotona ja sai kotihoidon palveluja – hän koki tilanteen äärimmäisen vaikeana. Sovitut asiat muuttuivat alinomaan yksipuolisella päätöksellä, josta ei ilmoitettu asioita hoitavalle tyttärelle.
- Yritin sanoa, että jos asioista on sovittu ja niihin tarvitaan muutosta, muutoksesta neuvotellaan ja katsotaan mikä olisi kaikille osapuolille paras ratkaisu.

Hänelle ei kerrottu, mitkä olivat muutokseen vaikuttavat kriteerit. Asialla ei enää ole hänelle merkitystä, sillä äiti on jo poissa. Kaikesta jäi kuitenkin paha mieli, sillä äidin viimeiset vuoden olivat täynnä muutoksia ja riitaa viranomaisten ja hoitajien kanssa.