Tänään nimipäiväänsä viettävät Asko Huomenna: Arho

Valamon joulu

Artikkelin indeksi
Valamon joulu
Jouluruokaa tarjoo kunnon väki...
Kaikki sivut

Valamon Luostari Heinävedellä tarjoaa mahdollisuuden erilaiseen jouluun. Luostarihotelli ja vierasmajat täyttyivät tänäkin jouluna ihmisistä, jotka halusivat viettää rauhallisen joulun.

valamo_isoalkuun.jpg



Valamon luostarin joulunviettäjistä valtaosa on muita kuin ortodokseja. Luostarikirkon jumalanpalvelusten eksotiikka kiehtoo uskontokunnasta ja uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. Valamon luostarissa joulun sanoma tulee lähelle ja joulun rauha valtaa sielun ja sydämen.

”Meillä on paljon vakiokävijöitä, jotka tulevat meille vuodesta toiseen. Tänäkin jouluna reilussa kymmenessä huoneessa majoittuu vakiovieraita. Joulunviettäjiä meillä on nyt noin kaksisataa, joista nelisenkymmentä on vapaaehtoista talkoolaista”, kertoo Valamon luostarin vieraspalvelupäällikkö Maria Matsi.

valamo_keski.jpg
Matkailu on Valamon luostarin tärkein tulonlähde ja luostari on avoinna matkailijoille ympäri vuoden. Vilkkaiden kesäkuukausien ulkopuolella joulu yhdessä pääsiäisen kanssa ovat luostarin matkailun huippusesonkeja. Varauksia ensi vuoden joulullekin on jo tehty.

Matkailijoiden läsnäolon voisi kuvitella häiritsevän luostarin ja sen asukkaiden arkea. Luostarin johtaja Arkkimandriitta Sergei ei myönnä matkailuelinkeinon häiritsevän munkkiveljestön elämää.

”Toimin viisi vuotta luostarin maallisessa sydämessä eli majoituspalvelujen vastaanotossa. Vieraspalvelu sopii ja kuuluu luostariin, onhan luostareissa aina vaalittu vieraanvaraisuuden ihannetta. Ja jostain on toimeentulokin saatava”, arkkimandriitta Sergei sanoo.

Tyydytystä kaikille aisteille

valamo_iso.jpg

Valamon luostari tarjoaa jouluna kolmen vuorokauden joulupaketteja, joiden hinta riippuu majoituksen tasosta. Luostarihotellissa on noin sata vuodepaikkaa ja saman verran mahtuu yöpyjiä kahteen vierasmajaan.

Luostarihotelli on hyvätasoinen perushotelli, joka poikkeaa muista hotelleista lähinnä vain siinä, ettei huoneista löydy televisiota eikä radiota. Hotellihuoneet on sisustettu levollisin sävyin ja seinillä on uskonnollista taidetta.

Vierasmajojen huoneet ovat askeettisemmin kalustettuja ja suihku- ja WC-tilat ovat yhteiskäytössä.
”Moni asiakkaistamme kuitenkin toivoo majoitusta nimenomaan vierasmajassa hotellin sijaan”, Maria Matsi kertoo.

Joulupakettiin kuuluvat myös ateriat, joiden koostumuksessa on huomioitu ortodoksien vasta joulupäivänä päättyvä joulupaasto. Runsaan noutopöydän antimet on paaston aikana koottu kala- ja kasvisruuista.

valamo_keski4.jpg
Luostarin joulussa ei vieraile joulupukkia. Aattoiltana kokoonnutaan yhteisen teepöydän ääreen laulamaan joululauluja. Jouluaattoiltana ja –yönä on kaikilla luostarissa majoittuvilla mahdollisuus osallistua puoli yhdeltätoista alkavaan jumalanpalvelukseen, joka jatkuu keskiyön yli puoli kahteen asti. Myös muuta luostarin kirkon palvelukset ovat kaikille avoimia.

Ortodoksisissa jumalanpalveluksissa on lupa mennä ja tulla – kirkkoon voi siis tulla ja sieltä voi poistua kesken palveluksen. Muutoinkin muoto on vapaa. Kirkkosalissa saa liikkua ja sytyttää tuohuskynttilöitä ikonien eteen. Ortodoksisen jumalanpalveluksen ajan on tapana seistä, mutta kirkkosalin penkeillä on lupa levähtää. On kuitenkin hyvä katsoa mallia jumalanpalveluksen paremmin tuntevilta, sillä jokaisen kuuluu seistä tiettyjen kohtien kuten evankeliumin lukemisen aikana. Kirkkosalin kauneutta lisäävät sadat rukouskynttilät.

”Kenenkään ei tarvitse pelätä, ettei osaisi käyttäytyä oikein ortodoksisessa jumalanpalveluksessa. Rukous on kaikkein tärkein ja keskeisin asia ja sen me kaikki osaamme, kukin omalla tavallamme ja se on Jumalallemme kaikkein otollisinta”, luostarin johtaja opastaa joulun viettäjille kirjoittamassaan kirjeessä.
valamo_iso2.jpg

Ortodoksisessa kirkossa naiset seisovat kirkkosalin vasemmalla, miehet oikealla puolella. Suitsutuksen ajaksi kaikki siirtyvät salin keskelle, jotta suitsutuksen suorittava pappi pääsee kiertämään kirkkosalin. Luostariperinteen mukaan naiset pukeutuvat pitkään hameeseen ja peittävät päänsä huivilla kirkkosalissa.

Luostarialue on koristeltu jouluun luostarin ilmapiiriin mukaan hillitysti. Joulutunnelmaa luovat joulukuuset, joulukukat, kynttilät ja ulkolyhdyt. Joulupukki ja tontut, vilkkuvat värivalot ja kaikkialla soivat joululaulut loistavat poissaolollaan. Luostarin hiljaisuudessa rakkaimmat joululaulut alkavat soida sydämessä. ”Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen, taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen…”



 
article thumbnailLöytöjä levollisessa ilmapiirissä
18.05.2010 | Päivi Arvonen

Kuolleiden kaupungin kirpputorialue on likaisuudestaan ja ihmispaljoudestaan huolimatta yksi lempipa [ ... ]


article thumbnailKhat pyörittää jemeniläisten arkea
13.08.2010 | Päivi Arvonen


Khat-pensaan lehtien pureskelu on etenkin jemeniläisille miehille arjen tärkein asia. Jopa 90 pros [ ... ]


article thumbnailParikkalan patsaspuisto in memoriam
15.08.2010 | Päivi Arvonen

Parikkalan kuuluisin nähtävyys on vaarassa. Pääsiäisen alla kuolleen Veijo Rönkkösen (1944– [ ... ]


article thumbnailKiireetöntä elämää
14.06.2010 | Ulla M. Hoikkala

Kevään kolmen viikon suunniteltu loma vaihtui suunnittelemattomasti viideksi viikoksi. Suunniteltu [ ... ]


article thumbnailVihreän magian säkenöintiä
31.08.2010 | Päivi Arvonen


Helsingin kaupunginteatterin syyskauden avasi Wicked-musikaali, jonka vihreäihoinen päätähti on  [ ... ]


article thumbnailLuostari luottaa marjaviineihin
12.08.2010 | Päivi Arvonen

Valamon ortodoksiluostari Heinävedellä on tuottanut viinejä ja liköörejä jo vuodesta 1997. Suo [ ... ]


article thumbnailParis Floods in 1910 Revisited - A Lesson in Solidarity
19.02.2010 | Gunilla K. Knutsson

When the first snowflakes hit the north of France during the week before Christmas 2009, traffic in  [ ... ]


BLOGISTA