Ranskalaiset ensiapulääkärit eli SOS Médecins vietti juhannuksen alla
40. syntymäpäiväänsä. Ensiapujärjestelmä toimii kaupunkien ja
esikaupunkien alueella, maaseudulla sen palvelupuhelimessa voi
keskustella lääkärin kanssa.
SOS Médecins aloitti toimintansa 20.6.1966. Kaikki alkoi siitä kun
pariisilaislääkäri Lascarin hyvä ystävä kuoli sydänkohtaukseen
lauantai-iltapäivänä, jolloin lääkärit olivat jo lähteneet viikonlopun
viettoon. Lascar oli edellisenä viikonloppuna saanut hoidetuksi
vesivuotonsa 15 minuutissa SOS vesivuodot-palvelun kautta.
Hänen mielestään ihmishenki on kuitenkin vesivuotoa arvokkaampi ja
ryhtyi puuhaamaan järjestelmää, joka toimii myös mm. Belgiassa ja
Englannissa.
Ensiapulääkäreille tulee Ranskassa neljä miljoonaa soittoa vuodessa,
sen palveluksessa on tuhat yleislääkäriä. Lääkärit päivystävät
vuorokauden ympäriinsä ja kiireellisissä tapauksissa ovat potilaan
luona 20 minuutin - tunnin kuluttua soitosta. Ensiapuohjeet
annetaan puhelimessa. Kotikäynnin hinta on kohtuullinen ja siitäkin saa
suurimman osan takaisin sairausvakuutuksesta.
Tuulikki Muller
