Tänään nimipäiväänsä viettävät Rikhard, Riku Huomenna: Laina

Purjeet kohti unelmaa

Artikkelin indeksi
Purjeet kohti unelmaa
Sivu 2
Kaikki sivut

Monen unelma on purjehtia kohti horisonttia ja uusia seikkailuja purjeet  tuulessa pullottaen, mielessä muinaiset viikingit ja  tutkimusmatkailijat. Mikäpä sen estää tänäkään päivänä.

valborg_isoalkuun2.jpg



Perinnepurjelaiva s/v Valborg tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön, kun haluaa toteuttaa unelmansa. Se on puurakenteinen kaljaasi, rakennettu Porvoon maalaiskunnassa vuonna 1948.

Alunperin alus oli kaksimastoinen hiekkajaala, joka sotiemme jälkeen hoiti rahtiliikennettä rannikolla. Suuri osa maan rahti- ja kauppalaivastosta luovutettiin sotakorvauksina Neuvostoliittoon ja nyt tällaisia rahtilaivoja on jäljellä enää muutama. Niinpä Valborg hyväksyttiinkin  museoviraston perinnelaivarekisteriin vuonna 1994.



1970-luvulla Valborg toimi Pääkaupunkiseudun Partiolaisten koulupurjelaivana ja sillä järjestettiin muun muassa partioleirejä, leirikouluja ja myös rippileirejä.

Nyt Valborgin kolmas elämä toteuttaa unelmia Helsingin Halkolaiturissa, sillä sen muhkeat muodot tarjoavat puitteet erilaisille tilaisuuksille - häät, rippijuhlat, illanvietot, asiakastilaisuudet, rapujuhlat, koulutustilaisuudet. 

Valborg jatkaa suomalaista meriperinnettä nykyaikaisella tavalla ja perinteitä arvostaen.




Kirjanjulkistus merellä

valborg_keski3.jpg

Purjeiden lepattava ääni korvissa tuo mieleen vanhat merirosvoelokuvat. Silmät kiinni ja mielikuvitus lentoon. Niilin prinsessa, merirosvon morsian, miekkojen kalske ja meren pärskeet kasvoilla.

Toukokuun alun viileys ei haitannut, kun Valborg suunnisti kohti horisonttia. Nelisenkymmentä vierasta juhlisti kirjanjulkistustilaisuutta merellä. Ja kuinka ollakaan, kirja käsitteli purjehdusta - Liisan meri, purjevene kesäasuntona.

"Mukana koti ja siinä kaikki,
mitä ruumis ja mieli kaipaa,

huolta ei muuta

kuin sopiva tuuli

ja seuraava yöpymispaikka."



- Ote Liisa Kallion runosta -

Kirjan kirjoittaja, Liisa Kallio, on kokenut purjehtija - tai tottunut veneessä asumaan. Hän kertoo kirjassaan 33 kesän purjehdusretkistään perheensä kanssa ja piti päiväkirjaa jokaisena päivänä. Noiden autenttisten merkintöjen mukana voi kokea yhden perheen elinkaaren iloineen ja suruineen. Vaikka päivät tuntuvat soljuvan toistensa kaltaisina, jokaiseen päivään liittyy kuitenkin uutta ja ennenkokematonta.

Toukokuiseen kirjanjulkistusmatkaan kuului ruokailu laivan uumenissa ja erinomainen Valborgin lohikeitto pakottaa santsikierrokselle. Ruisleipä  ja olut kyytipoikana - siinä todellinen herkkuateria, jonka vertaista  saa hakea hienoimmista ravintoloista.



Valborgin menuvaihtoehdoista löytyy sopiva kokonaisuus vaativaankin makuun. Laivakokki loihtii myös omien toiveiden mukaisen aterian, jos valmiista ehdotuksista ei sopivaa löydy.


Herkuttelun jälkeen voi vaikka vetäytyä merimiehen punkkaan, joita laivalla on 32 vieraalle. Keinuvassa laivassa uni maistuu makealta.
valborg_iso.jpg



 

Tietoja kirjoittajasta Ulla M. Hoikkala

kuva Ulla Maria Hoikkala on toiminut viestintäalan yrittänä vuodesta 1995. Laaja kansainvälinen kokemus - asunut mm. Yhdysvalloissa useita vuosia. Saanut Yhdysvalloissa Patricia M. Cavin Memorial Award for Excellence in Journalism -tunnustuspalkinnon.

Näytä lisää kirjoittajan artikkeleita >

BLOGISTA