Arkkitehti Eero Väänänen ottaa voimakkaasti kantaa Helsingin keskustan rakentamiseen. Kirjassaan "Vöhyketerapiaa Suomineidolle" Väänänen peräänkuuluttaa tiiviin keskustarakentamisen puolesta. Asia on ollut vahvasti esillä viime aikojen keskustelussa.

Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua rakennetaan kansainväliset mittapuut täyttäväksi metropoliksi. Mutta millä eväillä suunnitelmia tehdään, kysyy arkkitehti, tekniikan lisensiaatti Eero Väänänen.

Kesällä 2007 julkaistussa kirjassaan "Vyöhyketerapiaa Suomineidolle - maamme ja sen pääkaupungin rakenteen kehittäminen" Eero Väänänen kyseenalaistaa ajatuksen muuttoliikkeen suunnan kääntämisestä takaisin maaseudulle. Hänen mukaansa Helsingin asukasluvun tulee olla vähintään 800.000 vuonna 2050.

Väänänen nostaa esiin kaupunkirakenteen ja yleensä asutusrakenteen vaikutuksen yhdyskuntien talouteen ja yksityistalouksiin. Yhdyskuntasuunnittelun perustana ovat taloudelliset näkökohdat joskin rakentamisen kolminaisuus - toimivuus, kestävyys ja kauneus - ovat keskeisiä sekä yhdyskuntien että yksityistalouksien kannalta.

Eero Väänänen pyrkii kirjassaan osoittamaan, miten asutuksen vyöhykkeitä parantamalla voidaan edistää niitä. Unelmana hänellä on rakentaa Helsingistä aito metropoli, joka kestää myös kansainvälisen vertailun. Mallia voisi hänen mukaansa hakea vaikkapa Euroopan keskiaikaisista kaupungeista, joissa kaupunkeja ympäröivät muurit sallivat maaseudun maiseman kukoistuksen.

Kiinteytyvä yhdyskuntarakenne

Suomalaisen perusunelma on omakotitalo järven tai meren rannalla, metsän keskellä mutta kuitenkin keskellä kaupunkia. Yhdeksi vaihtoehdoksi voi Väänäsen mukaan nostaa uudentyyppiset loft-kerrostalot, joissa avaruutta ja omakotitalomaisuutta asuntoihin luodaan muunneltavalla kerroskorkeudella. Tällaisia on suunniteltu mm. Arabianrantaan.

Kiinteän yhdyskuntarakenteen eduiksi Väänänen nostaa erityisesti taloudellisen ajattelun. Haja-asutusalueiden kuntatekniikan rakentaminen on pitkällä aikavälillä kallista. Samoin merkittäviä summia kuluu näiltä alueilta kaupunkiin matkaavien ihmisten työmatkoihin, puhumattakaan käytetystä ajasta, aiheutuvista liikenneruuhkista ja sitä kautta ekologisista seikoista.

Yksityisautoilu on lähinnä korvanvälikysymys. Yhden auton yhteiskunta on helposti muutettavissa ekologiseksi suunnittelemalla ja rakentamalla alueita, joissa autoja ei yksinkertaisesti tarvita. Kiinteä yhdyskuntarakenne korostaa joukkoliikenteen asemaa logistisena ratkaisuna.

On mahdotonta ajatella, että ekologinen ajatusmalli pitäisi maailman rattaat pyörimässä. Väänänen on laskenut, että jos kaikki maailman vilja poltettaisiin etanoliksi, autot kulkisivat sillä määrällä 17 päivää. Sillä ei pitkälle pötkitä.