| Artikkelin indeksi |
|---|
| Kiireetöntä elämää |
| Portugalilainen penkkikulttuuri |
| Kaikki sivut |

Kevään kolmen viikon suunniteltu loma vaihtui suunnittelemattomasti viideksi viikoksi. Suunniteltu kiire kaikkosi sen siliän tien.
Miten pieni ihminen onkaan luonnon edessä. Vaikka kuinka osaamme ennustaa tulevia säitä ja järistyksiä, emme kuitenkaan pysty estämään niitä. Niinpä Islannin tulivuori pisti Euroopan kiiremääritelmän uusiksi. Olitpa kuinka tärkeä tahansa, oli pakko odottaa.
Tämän ylimääräisen, lähes kahden viikon aikana huomasi, miten tärkeä sitä itse asiassa onkaan. Tai miten vähäpätöinen. Maailma pyörii edelleen. Tekemättömät työt tulevat tehdyksi jonkun toisen voimin. Yrittäjänä ongelma on se, että valitettavasti myös laskutus menee jonkun toisena tilille.
Mikä meitä ihmisiä vaivaa, kun kiireestä on tullut tärkeämpi elämää. Juoksemme bussin perässä, ikäänkuin se olisi viimeinen bussi maailmassa. Jos juna myöhästyy vartin, se on maailmanlopun paikka. Naama punaisena haukutaan kaikki virkamiehiä myöten.
On niin kiire, ettei käsiä ehdi taskusta ottaa pois.
Suomalainen penkkikulttuuri
Koko yhteiskuntamme huokuu kiirettä. Sanattomia viestejä voi lukea joka puolella. Yksi näkyvistä viesteistä on penkkien vähäisyys tai puuttuminen kokonaan. Missä ovat pienet penkit istahtaa myymälöissä, liikkeissä, käytävillä, eteisissä, pankeissa. Missä voi vaihtaa muutaman sanan naapurin kanssa?
Suomen penkkikulttuuri on lapsenkengissä. Asiat rivakasti pulkkaan ja menoksi. Mummot pysykööt kotona, jos eivät jaksa seisten hoitaa asioitaan.
Penkkejä ei yksinkertaisesti ole keksitty Suomen kulttuuriin. Ihmiset eivät halua istahtaa kesken kaupparetken seuraamaan maailman menoa. Mitä sitä nyt hupsuttelemaan ja penkille istumaan, kun on niin kiirekin.
Etenkin pankissa asiointi edellyttää nopeaa toimintaa, ei ole tarkoitus jäädä lorvailemaan käytäville. Muutamassa postissa olen nähnyt tuolin - nimenomaan yksikössä.
Onko meissä suomalaisissa joku rakenteellinen virhe? Kun puiston penkit näin keväällä tuodaan paikoilleen, ne asemoidaan huolellisesti selät vastakkain. Kuka sitä nyt vieraita haluaa katsella. Keskustelusta puhumattakaan.
Miten ihanaa olisikaan istahtaa vastatusten ja tutustua uusiin ihmisiin. Miten kaipaankaan Pariisin hupsuttelevia tuoliryhmiä, jotka on kannettu ympyrään. Keskenään flirttailevia tuoleja, joiden käsinojat juuri ja juuri hipaisevat toisiaan. Miten kaipaankaan kujeilevia kujia, joilla pienet penkit houkuttelevat laiskuuteen - tuohon helmasyntiin.
