Tänään nimipäiväänsä viettävät Eero, Erkki Huomenna: Emilia, Emma

Rikkaiden yksinoikeus

Kymmenen vuotta sitten kevyttuotteita ei ollut saatavilla Egyptin parhaimmissakaan supermarketeissa. Nyt tarjolla on light -limsojen lisäksi monia kevyempiä tai rasvattomia vaihtoehtoja etenkin maitotuotteissa. Kevyttuotteet ovat Egyptissäkin kalliimpia kuin vastaavat normaalituotteet ja niiden hankkiminen on mahdollista vain pienelle murto-osalla egyptiläisistä. Jopa 40 prosenttia egyptiläisistä elää köyhyysrajalla eli noin kahdella Yhdysvaltain dollarilla (noin 1,54 euroa) päivässä eikä edes uneksi sellaisesta luksustuotteesta kuten jogurtti, joka maksaa noin punnan eli 13 senttiä. Heillä ei myöskään ole mahdollisuutta hankkia elintarvikkeitaan kaupasta, jossa esimerkiksi kylmätuotteet olisi sijoitettu asianmukaisesti kylmätiskeihin. Kananmunaa ja juustoa kuten tuoretta kalaakin myydään auringonpaahteessa kesäkuumallakin.

Liikuntaa ei Egyptissä pidetä harrastuksena ja liikuntaharrastukset ovatkin rikkaiden etuoikeuksia. Valtaosalla egyptiläisistä ei ole aikaa eikä energiaa harrastuksiin. Liikuntaa kuten kävelyä ei myöskään arvosteta Egyptissä. Kävellen liikutaan yleensä vain äärimmäisestä pakosta jos ei ole varaa halvimpaankaan julkiseen kulkuneuvoon. Kairolaiset taksit eivät voi ymmärtää, että ulkomaalainen haluaa kävellä, koska Egyptin varakas yläluokka ei kävele kuin korkeintaan yksityisklubeilla. Kairossa on myös hyvin vähän julkisia alueita, joissa voisi kävellä turvallisesti. Ja joka tapauksessa suurkaupungin ilmansaasteet uhkaavat jokaista ulkona liikkuvaa.

Tavalliset peruslääkkeet ovat Egyptissä edullisia, mutta aina edes apteekkien henkilökunnalla ei ole käsitystä siitä, mitä lääkettä mihinkin vaivaan tulisi käyttää. Apteekeista myydään lähes kaikkia lääkkeitä ilman reseptiä ja moni ostaa vaikkapa jalkasärkyyn samaa lääkettä, joka tuttavalla oli auttanut ihottumaan.

Olen vuosien varrella kysynyt useammastakin egyptiläisen lääkärin määräämästä lääkkeestä mielipidettä suomalaiselta lääkäriltä. Mieleenpainuvin vastaus oli: ”Jos olisit minun tyttäreni, en antaisi Sinun syödä tätä lääkettä”. Egyptiläislääkkeiden ainesosina käytetään paljon sellaisia lääkeaineita, jotka ovat jo pitkään olleet kiellettyjä Euroopassa. Paljon Egyptin yksityisenkin terveydenhuollon tilasta ja tasosta kertoo se, että varakkaat egyptiläiset hoidattavat itsensä ulkomailla Euroopassa tai Yhdysvalloissa.

Sanonta ”rahalla ei voi ostaa terveyttä” ei täysin päde Egyptissä. Köyhällä ei usein ole edes teoreettisia mahdollisuuksia terveellisiin elintapoihin ja terveelliseen ruokavalioon. Vai onko tietämättömyys sittenkin suurempi ongelma kuin köyhyys?
 

Tietoja kirjoittajasta Päivi Arvonen

kuva Päivi Arvonen tyoskentelee freelance -toimittajana ja valokuvaajana Suomen medialle Egyptissä ja Suomessa. Koulutukseltaan han on uskontotieteilijä, erikoisaloina uskonnot, kulttuuri, matkailu, koulutus, kehitysyhteistyö sekä ympäristö- ja eläinsuojelukysymykset. Arvonen toimii myös Kairon ulkomaisten toimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Näytä lisää kirjoittajan artikkeleita >

BLOGISTA